Suomen Radioamatööriliiton (SRAL) edeltäjän Nuoren Voiman Liiton Radioyhdistyksen perustava kokous pidettiin Helsingissä 14. huhtikuuta 1921. Yhdistyksen säännöt hyväksyttiin 15. syyskuuta 1921. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin suomalaisen radioamatööritoiminnan esitaistelija Leo Oskar Lindell.
Langattoman viestinnän historia alkoi yli sata vuotta sitten. Kipinälähettimen sähkötysavaimeen olivat rohkeasti tarttuneet venäläinen Aleksandr Popov ja italialainen Guglielmo Marconi. Heidän jälkeensä tuli joukko innokkaita radioharrastajia, joiden kokeiluja siivitti halu ulottaa ”langaton yhteyspiiri” toinen toistaan pitemmälle. Tästä alkoi radion, radiotekniikan ja radioviestinnän voimakas kehitys, jossa radioamatöörit ovat olleet alusta asti tiiviisti mukana.
Ensimmäinen suomalainen radioharrastaja oli myöhemmin keksijänäkin tunnettu Eric M.C. Tigerstedt (1887 – 1925), joka jo v. 1905 18-vuotiaana koulupoikana lähetti rakentamallaan kipinälähettimellä sanomia venäläiseen sota-alukseen Kruunuvuoren selällä, Helsingissä. Suomen ensimmäinen radioamatööri oli turkulainen Leo Lindell (1897 – 1936), radiotoimintamme alkuaikojen keskeinen voimahahmo.
Radioamatöörit olivat luontevasti aloittamassa yleisradiotoimintaa Suomessa, koska muitakaan radion kokeilijoita ei juuri ollut. Leo Lindell järjesti ensimmäisen julkisen radiokonsertin N.V.L:n talvijuhlilla Turussa tammikuussa 1922. Arvi Hauvonen antoi ensimmäisen radiokonsertin Kuljussa, Tampereen lähistöllä keväällä v. 1923. Vuoden 1924 maaliskuussa Helsingin Radiokerho ryhtyi radioamatöörivoimin yleisradiokokeiluihin Radiola-nimisellä asemalla Arenan talossa, Helsingissä. Lähetystoimintaa kesti puoli vuotta.
Toisen maailmansodan aikana Suomen sodissa 1939-1945 radioamatööriemme radiotekniikan tuntemus ja radioviestinnän kokemus oli tehokkaassa käytössä niin koti- kuin sotarintamalla. Talvisodan syttyessä noin 20 radioamatööriasemaa jäi täyteen toimintavalmiuteen nopeasti koottuun vararadioverkkoon. Tällä varmistettiin elintärkeiden voimalaitosten ja ilmapuolustuksen aluekeskusten viestiliikenne. Jatkosodassa noin neljännes silloisesta Liiton jäsenistöstä palveli ev Reino Hallamaan johtamassa radiotiedustelussa. Sodan jälkeen Hallamaan perustaman salaisen ”kaiken varalta” -radioverkon rungon muodostivat 19 radiotiedustelussa ansioitunutta Suomen Radioamatööriliiton jäsentä.
SRAL on kasvanut lähes satavuotisen taipaleensa aikana muutaman aktiivijäsenen radiomiesryhmästä n. 3500 jäsenen yhteenliittymäksi, jolla on oma tärkeä tehtävänsä myös yhteiskunnallisessa toiminnassa, kuten vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa ja nuorisotyössä sekä ammattiin ohjaavan harrasteen kouluttamisessa.
Alkuaikojen kipinälähettimet ja kidevastaanottimet saivat aikanaan väistyä elektroniputkien tieltä. Nykyisin radioamatöörit käyttävät huipputekniikkaa edustavia puolijohdeperustaisia lähettimiä ja vastaanottimia. Langattomissa yhteyksissä hyödynnetään digitaalitekniikkaa, koko radiotaajuusspektriä, mikrotietokoneita ja radioamatöörien omia satelliitteja. Kynnys radioamatööriharrasteen aloittamiseksi on matala ja joustava; sähkötysvaatimusta ei enää ole, ja aloittelija voi suorittaa vaadittavan tutkinnon asteettain itselleen sopivimmalla tavalla – ikä ja sukupuoli eivät ole esteenä harrasteen aloittamiselle.
Maailmanlaajuista radioamatööritoimintaa sitovat kansainväliset sopimukset ja viranomaisten määräykset. Suomessa liikenne- ja viestitntävirasto Traficom myöntää radioamatööriluvat, antaa radioamatöörimääräykset ja valvoo niiden käyttöä radioviestinnässä.
Juhlavuotensa kunniaksi SRAL on julkaissut Suomen Radioamatööriliiton 100-vuotishistorian, jonka on toimittanut oululainen tietokirjailija Jonna Pulkkinen.
9.2.2021/OH2HK
